Kirjoittanut toimitus
CS:GO Vihje

Toinen pelipäivä ESL PRO LEAGUE SEASON 11 EUROPE – turnauksessa käynnistyy mielenkiintoisella ottelulla, kun venäläinen forZe kohtaa Complexityn. Lohko-B:n ensimmäisessä kamppailussa kohtaa kaksi hieman erilaisessa tilanteessa olevaa joukkuetta. Venäläisten parhaimmat otteet osuivat tammikuun puoleenväliin Dreamhack open Anaheim – karsintaturnaukseen. Tämän jälkeen tulokset ovat olleet hieman alavireiset. Ailahtelevaisuudesta huolimatta venäläiset taistelivat tiensä ESL ONE RIO Minor -turnaukseen.

Complexity on helmikuusta tähänpäivään asti pelannut huippuotteilla pieniä lipsahduksia lukuunottamatta. Voittoja joukkue on kuitenkin napsinut esimerkiksi Astralis:sta ja Vitality:sta. Viimeisimmät onnistumiset tulivat Euroopan suljetussa karsintaturnauksessa.
Euroopan huipputiimi otti kaksi helpohkoa voittoa Sproutista ja Jesse ”zehN” Linjalan tähdittämästä GODSENTista. Näin ollen Complexityn pelaamista tullaan myös näkemään aiemmin mainitussa minor -turnauksessa.

Tämänpäiväisessä ottelussa on vain yksi ennakkosuosikki ja se on Complexity. Heidän vireensä on sen verran kovaa, että tuskin karttaa menettävät venäläisiä vastaan. Venäläisillä on toki omat hyvät karttansa, varsinkin Dust2 (3/3 100%) ja Inferno (8/10 80%) ovat sujuneet heiltä hyvin. Complexity:lle Dust2 ei olisi varmasti mikään ongelma, koska ovat siinä onnistuneet myös voittamaan 80% peleistään siellä. Joten tämä kartta nähtäneen tänään.

Tänään pelivalinnoissa luotetaan kuitenkin siihen että yllätyksiä ei tapahdu ja Complexity voittaa ottelun puhtaasti 2-0 kertoimella 2.00. ★ ☆ ☆ ☆ ☆ Kohteen voit pelata täältä.

Muun pelitarjonnat voit katsoa tästä.

Ottelu alkaa 15:00 ja sitä pääset seuraamaan englanniksi ESL:n viralliselta Twitch-kanavalta.

Kuvalähde: ESL

Jaa:

lisää samankaltaisia

Ei Kommentteja

Kirjoita Kommentti