Kirjoittanut Jesse Pyrhonen
CS:GO Uutinen
ENCE julkaisi maanantaina tiedotteen, jonka mukaan Slaava ”Twista” Räsänen jättää organisaation.

Twista toimi joukkueen valmentajana hieman yli kaksi vuotta. Hänet kuitenkin siirrettiin aikaisemmin apuvalmentajan sekä analysoijan rooliin, sillä hän sai kansainvälisen kiellon toimia CS:GO-joukkueen päävalmentajana hänen käytettyään pelistä löytyvää ”bugia” aikaisemmin urallaan, kun hän valmensi iGame:n CS:GO-joukkuetta. Twistan valmennuskieltoa on jäljellä vielä yli kymmenen kuukautta.

Twistan lähtö ei ole suuri yllätys. ENCE joutui suuren kohun keskelle heidän pelaajansa Aleksi ”allu” Jallin osallistuttua ”HLTV Confirmed” -podcastiin, jonka aikana hänen ex-joukkuetoveri Jere ”sergej” Salo otti kantaa allun lausuntoihin. Täten sergej:n lisäksi myös Miikka ”sunNy” Kemppi lähti joukkueesta, ja kasaa nyt uutta joukkuetta Robin ”flusha” Rönnquistin sekä Timothy ” autimatic ” Tan kanssa.

ENCE palkkasi uudeksi päävalmentajakseen Twistan valmennuskiellon aikana HAVU:n ex-pelaaja Eetu ”sAw” Sahan. Hän toimii näillä näkymin ENCE:n uuden CS:GO-joukkueen päävalmentajana.

ENCE julkaisi samaisessa lausunnossa organisaation paljastavan uuden joukkueensa vuoden 2021 CS-kaudelle myöhemmin tällä viikolla. Iltasanomien mukaan edelleen major-turnauksista pelikiellon omaava Elias ”Jamppi” Olkkonen ei olisi osana kyseistä kokoonpanoa, vaan hän miettii siirtoa Valorant:n puolelle. Valorant on Riot:n julkaisema CS:ää vastaan kilpaileva peli.

ENCE:n uuden kokoonpanon pelaajista on liikkunut paljon huhupuhetta. Arvostettu toimittaja Jarek ”DeKay” Lewis raportoi aikaisemmin tammikuussa ENCE:n olevan keskusteluissa Marco ”Snappi” Pfeifferin ja Thomas ”TMB” Bundsbækin kanssa.

Jaa:

lisää samankaltaisia