Kirjoittanut Jesse Pyrhonen
CS:GO Uutinen
Evil Geniuses julkaisi sunnuntai-iltana organisaation CS:GO-kokoonpanonsa tekevän muutoksia. Joukkueen pitkäaikainen jäsen Ethan ”Ethan” Arnold jättää joukkueen.

Ethan on yksi EG:n pitkäaikaisimmista jäsenistä. Ethan oli kokoonpanon mukana jo ennen vuotta 2019, jolloin EG hankki kokoonpanon NRG:ltä. Ethan on ollut osa kokoonpanoa vuoden 2018 alusta saakka, jolloin hän liittyi kokoonpanoon CLG:n joukkueesta. Ethan on ollut yksi EG:n tukipilareista ja äärimmäisen tasainen suorittaja. Onkin epäselvää potkiko EG Ethanin vai päättikö hän itse lähteä joukkueesta.

Ethanin pelikunto putosi hurjasti vuoden 2020 lopulla eikä pelaaja ole saanut nostettua omia ratingejaan. Ethanin pelikunto putosi samalla, kuin EG alkoi olemaan vaikeuksissa oman pelinsä kanssa. Vuoden 2020 loppupuolesta tähän päivään saakka EG on ollut suurissa vaikeuksissa, sillä joukkue aloitti silloin Euroopan kiertueensa, jonka aikana joukkue on otellut eurooppalaisia joukkueita vastaan.

Tasoero Euroopan sekä Pohjois-Amerikan välillä on hurja, jonka takia yhdysvaltalaisjoukkueet ylipäätään tulivat takaisin Eurooppaan. Team Liquid on joukkueista kuitenkin ainoa, joka on pystynyt lopulta haastamaan eurooppalaisia joukkueita tosissaan.

Lunasta bonari uuteen 24Bettleen – pystyt kotiuttamaan jo kesken kierrätyksen! – MGA lisenssi – lunasta 100% bonari täältä

Ethanin tulevaisuus on vielä epäselvä. Monet yhdysvaltaispelaajat ovat siirtyneet Riotin kehittämään Valorant-peliin, jonne Ethankin saattaa suunnata. Ennen hänen pelikuntonsa romahtamista hän oli kuitenkin yksi yhdysvaltain parhaista pelaajista, joten olisi outoa, että hän vaihtaisi peliä, sillä Ethanille löytyy varmasti joukkueita, jotka hänet haluaisivat. Yksi näistä joukkueista voisi hyvinkin olla Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama OG.

OG erosi legendaarisesta Nathan ”NBK” Schmittistä ja julkisti etsivänsä hänelle korvaavaa pelaajaa. Ethan voisi hyvinkin sopia NBK:n tilalle, sillä OG tarvitsee kipeästi lisää tulivoimaa, jota joukkueelta on selvästi puuttunut joissain otteluissa.

Ethan on kokenut pelaaja, joka on urallaan voittanut kaksi MVP-palkintoa, ja hänet on nimetty HLTV:n TOP-20 pelaajien listalle sijalle #20 vuonna 2019. Ethan on urallaan voittanut lukuisia turnauksia, joihin lukeutuu esimerkiksi ESL One New York 2019 ja StarSeries i-League Season 8.

Artikkelin muokkaus – 28.02.2021 – klo: 20:33: Ethan julkaisi Twitlongerin, jossa hän sanoo siirtyvänsä Valorantiin. Ethan siirtyy Valorantissa 100 Thievesin joukkueeseen, jossa pelaa entiset CS:GO-pelaajat Joshua ”steel” Nissan, Spencer ”Hiko” Martin ja Nicholas ”nitr0” Cannella.

Evil Geniusesin kokoonpano näyttää tällä hetkellä tältä:

Canada Peter ”⁠stanislaw⁠” Jarguz
United States Tarik ”⁠tarik⁠” Celik
United States Vincent ”⁠Brehze⁠” Cayonte
Bulgaria Tsvetelin ”⁠CeRq⁠” Dimitrov

Brazil Wilton ”⁠zews⁠” Prado (valmentaja)

Jaa:

lisää samankaltaisia