Kirjoittanut Jesse Pyrhonen
CS:GO Uutinen

HAVU on julkaissut viidennen pelaajansa torstaina klo: 12:00. HAVU julkaisi päässeensä sopimukseen ENCE:n kanssa Jani ”Aerial” Jussilan siirrosta HAVU:n organisaatioon. Sopimus viimeistellään tammikuun ensimmäisenä päivänä.

HLTV:n mukaan keskustelut Aerialin liittymisestä HAVU:n organisaatioon alkoivat, kun ENCE hankki Joonas ”doto” Forssin pelaajaoikeudet itselleen. Nyt Jussila liittyy HAVU:n kokoonpanoon vanhan joukkuetoverinsa Sami ”xseveN” Laasasen rinnalle.

Jussilan HLTV-rating oli Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johdon alla 1.12, kun taas Aleksi ”allu” Jallin sekä Miikka ”suNny” Kempin alla 0.94.

Jussila kertoo liittymisestään HAVU:n organisaatioon HLTV:n mukaan seuraavasti: ”Haluan kiittää vanhoja joukkuetovereitani viimeisestä kahdesta vuodesta ENCE:ssä. Nyt on kuitenkin aika keskittyä uuteen aikakauteen HAVU:n kanssa. En voisi olla enempää innoissani harjoittelun aloittamisesta tammikuussa!”.

Jussilalla oli vaikeuksia ENCE:n loppuaikoina uuden johdon alla. HAVU on 27-vuotiaalle pelaajalle kuitenkin uusi startti. Parhaimmillaan Jussila ylsi MVP-tason suorituksiin. Jussila nimittäin ansaitsi MVP-palkinnon BLAST Pro Series Madrid 2019 -turnauksesta, jonka ENCE voitti. Se oli Jussilan ensimmäinen MVP-palkinto. Jussila ylsi ENCE:n kanssa joukkueen ensimmäisen major-turnauksen finaaleihin, jossa suomalaisjoukkue kuitenkin hävisi Astralikselle.

HAVU:n kokoonpanoon kuuluu nyt seuraavat viisi pelaajaa:

  • Sami ”xseveN” Laasanen
  • Lasse ”ZOREE” Uronen
  • Olli ”sLowi” Pitkänen
  • Jemi ”jemi” Mäkinen
  • Jani ”Aerial” Jussila

HLTV:n mukaan HAVU julkisti myös heidän sopimuksensa Laasasen lainaamisesta ENCE:n kokoonpanoon major-turnauksia varten on lopetettu. Tämä tarkoittaa ENCE:n kannalta sitä, että joukkue hävisi kaikki keräämänsä RMR-pisteet, joita tarvitaan major-turnaukseen pääsyä varten.

Jaa:

lisää samankaltaisia