Kirjoittanut Jesse Pyrhonen
CS:GO Uutinen

Rush B Median mukaan Team Liquid aikoo korvata pitkäaikaisen pelaajansa Russel “Twistzz” Van Dulkenin legendaarisella brasilialaispelaaja Gabriel “Fallen” Toledolla. Toledo olisi täten viides brasilialainen, joka liittyy Liquidiin vuosien saatossa. Rush B Median mukaan Fallenin sopimusta ei ole vielä solmittu.

Van Dulken, joka tunnetaan pelissä nimimerkillä Twistzz ilmoitti IEM Global Challengen finaaliottelun jälkeen, että kyseinen ottelu oli hänen viimeisensä Liquidin kanssa. Tämä täten vahvistaa Rush B Median väitökset, sillä puolet tarinasta on jo totta.

Van Dulkenia pidetään yhtenä maailman parhaana pelaajana mekaanisesti. Kuitenkin loppuvuosi on ollut hänelle vaikea, sillä Van Dulken on ollut Liquidin toiseksi huonoin pelaaja heidän euroopan kiertueellaan. Liquid sekä Van Dulken pelasivat 23 ottelua maailman parhaita joukkueita vastaan, ja Van Dulken sai näissä kasaan itselleen 0.97 -ratingin.

Kanadalaispelaaja on ollut osa Liquidin organisaatiota jo yli kolme ja puoli vuotta. Sinä aikana Van Dulken sekä Liquid ovat mm. voittaneet historiallisen Grand Slamin, jonka vain kaksi joukkuetta – Astralis ja Liquid – on onnistunut voittamaan. Twistzz on urallaan ansainnut kaksi MVP-palkintoa. Liquidin kanssa pelaaja voitti 10 LAN-turnausta. Van Dulken on myös valittu HLTV:n jokavuotiseen TOP-20 pelaajalistaan kahdesti. Vuonna 2018 hänet valittiin sijalle 12, kun taas vuonna 2019 hänet valittiin sijalle 9.

Mikäli Liquid valitsee Toledon aka. Fallenin joukkueeseen, olisi hän todennäköisesti joukkueen pelin sisäinen johtaja sekä AWP-pelaaja. Tämä vapauttaisi vastuuta tähän asti IGL-hommat hoitaneelta Jake ”Stewie2k” Yip:ltä. Hän on johtanut joukkuetta Nick ”⁠nitr0⁠” Cannellan lähdön jälkeen. Cannella oli Liquidissa juurikin joukkueen AWP-pelaaja sekä joukkueen IGL.

Mikäli Fallenin siirto Liquidiin julkistetaan, näyttäisi joukkueen kokoonpano seuraavalta:

Jonathan ”⁠EliGE⁠” Jablonowski
Keith ”⁠NAF⁠” Markovic
Jake ”⁠Stewie2K⁠” Yip
Michael ”⁠Grim⁠” Wince
Gabriel ”⁠FalleN⁠” Toledo

Jason ”⁠moses⁠” O’Toole (valmentaja)

Russel ”⁠Twistzz⁠” Van Dulken (penkitetty)

Jaa:

lisää samankaltaisia