Kirjoittanut toimitus
CS:GO

Valven Counter-Strike: Global Offensive on asettanut uuden ennätyksen keskimääräiselle pelaajamäärälle.
Kun peli muutettiin ilmaiseen free-to-play malliin marraskuussa 2018 ovat pelaajamäärät nousseet, mutta syy uudelle ennätykselle yhtenee myös uuden Shattered Web päivityksen kanssa joka julkaistiin viime marraskuussa ja oli suuri menestys.

SteamChartsin mukaan peli on kokenut suuren elpymisen, ja saavuttanut historian suurimmat lukemat keskimääräiselle pelaajamäärälle, lukeman ollessa noin 470 000 kirjoitus hetkellä. Ja vaikka vaikka peli on aiemminkin kokenut piikkejä pelaajamäärissä uusien skinien tai päivitysten yhteydessä, 2019 oli loistava vuosi keskimääräiselle pelaajamäärälle, sen noustessa yli 61 000 pelaajalla – korkein vuoden 2015 jälkeen.

CS:GO on todistanut olevansa poikkeuksellinen peli e-urheilun maailmassa sellaisten pelien rinnalla kuten League of Legends ja Dota 2, jonka pelaajamäärät vain kasvavat pelin vanhetessa.

E-urheilun suhteen, turnausten lukumäärät jatkavat kasvuaan ja lisää joukkueita liittyy kilpailemaan suurista palkintorahoista.

Esports Earningsin mukaan CS:GO on jakanut palkintorahoja historian toisiksi suurimmalla summalla, 90.2 miljoonalla dollarilla. Ensimmäisenä listalla on joukkorahoitettu Dota 2, 291.7 miljoonalla dollarilla. Sattumalta molemmat pelit on julkaissut Valve Corporation.

Jaa:

lisää samankaltaisia

Ei Kommentteja

Kirjoita Kommentti