CS:GO - ESL One: Road to Rio: Heretics - Complexity
Kirjoittanut Jesse Wahlsten
CS:GO Vihje

Välipäivän jälkeen saadaan nauttia taas monista CS:GO otteluista, kun Road to Rio – turnaus jatkuu tänään mielenkiintoisilla kohtaamisilla. Yhden päivän pelivihjeistä annamme ranskalaisen Heretics:n ja eurooppalaisen huipputiimin Complexityn väliseen otteluun. Kerroinasettelu joukkueiden välillä on vähintäänkin mielenkiintoinen.

altavastaaja heretics yllättänyt suorituksillaan!

A-lohkon sijalta kaksi löytyvä Heretics on tosissaan yllättänyt kahdessa pelaamassaan ottelussa. Vastustajat kaikella kunnioituksella ei ole olleet lohkon parhaimmistoa, mutta molemmpiin peleihin Heretics on lähtenyt altavastaajana. Voitot ruotsalaisesta Dignitasista lukemin 2-1 ja suomalaisesta ENCEstä suoraan 2-0 olivat kovia näyttöjä siitä, että ranskalaiset taistelevat paikasta neljän parhaan joukossa.

Varsinkin edellisessä pelissä suomalaisia vastaan oli Heretics erittäin hyvä. Miikka ”sunny” Kempin kipparoima ENCE jäi täysin ranskalaisten jalkoihin. Pelaajista parhaimmat tilastot laittoi pöytään Bryan ”Maka” Canda, jonka rating oli järkyttävän kova 1,83. Totuus kuitenkin on se, että ENCE pelasi umpisurkeasti ja ranskalaiset hyödynsivät suomalaisten tunaroinnin.

Turnauksen aloitus on kuitenkin ollut ranskalaisilta kova ja onkin mielenkiintoista seurata, kuinka pitkään he pystyvät pitämään tämänhetkisestä tasostaan kiinni. Huippupelaajia tiimissä kuitenkin löytyy, sillä onhan riveissä esimerkiksi Major voittaja Fabien ”kioShiMa” Fiey.

MUISTA OSALLISTUA OLYBETIN LAHJAKORTTIRAFFLEEN TÄÄLTÄ!

complexity kohti ensimmäistä voittoaan?

Road to Rio -turnauksen on ollut raju eurooppalaisjoukkueen osalta. Kaksi ensimmäistä vastustajaa eivät olisi voineet olla vaikeimpia, sillä Complexity pelasi ensimmäisessä ottelussa HLTV:n listan sijalla kolme olevaa tanskalaista Astralisia vastaan häviten lukemin 2-1. Toisessa ottelussa vastassa oli ranskalainen Vitality – sama tulos oli tässäkin ottelussa, sillä kolmen kartan väännön jälkeen Complexitylle jäi käteen toinen tappio jälleen lukemin 2-1.

Onneton tilanne ei kuitenkaan ole, sillä nyt edessä on sitten ainakin paperilla helpompi peli toista ranskalaisjoukkuetta vastaan. Karttavoitot molemmista ensimmäisistä peleistä kertoo sen, että pudotuspelipaikasta on Complexity taistelemassa. Tänään on kuitenkin jo painetta pelissä, sillä tämän illan ottelua ei saisi enää hävitä, muutoin kaula muihin joukkueisiin kasvaa liian isoksi.

Tähän mennessä Complexityn pelaajista on esiin noussut tanskalainen Kristian ”k0nfig” Wienecke, joka on molemmissa peleissä ollut top-frager eli eniten tappoja joukkueestaan ottanut pelaaja. Astralista vastaan oli koko pelin rating jopa 1,22.

karttavalikoima monipuolinen molemmilla!

Tämän illan ottelussa voidaan karttavalinnoissa nähdä oikeastaan mitä tahansa. Inhokkikartat kuitenkin molemmilta löytyy. Heretics bännää Trainin ja Complexity poistanee Vertigon valikoimista, sillä Astralista vastaan ei heillä peli siellä toiminut, vaikka koittivat vastustajan sillä valinnalla yllättää.

Valinnoissa tänään ranskalaisilta löytyy parikin vaihtoehtoa, mutta valinta kohdistuu Nuke karttaan sillä siinä peli on parhaiten luistanut. Complexityn valinta on Mirage, se sujui hyvin turnauksessa jo aiemmin Vitalitya vastaan ja on ollut eurooppalaisille voittoisa kartta muutoinkin. Kolmanneksi kartaksi jätetään Inferno, joka sopii molemmille tiimeille hyvin.

CS:GO PELIVIHJE: Heretics – complexity

Pelivihjeenä tähän peliin sopii pelattavaksi yli 2.5 karttaa, sillä altavastaajana lähtevän Hereticsin startti on ollut vakuuttava, joten oman karttavalintansa voitto ei olisi ihme. Complexity kahdesta tappiosta huolimatta on ollut hyvä molemmissa peleissä ja karttavoitto on tänään vähintään luvassa myös eurooppalaisille.

Pelivihje: Kartat: Over 2.5 
Kerroin: 2,04 Olybet
Panos: ★ ★ ★ ☆ ☆

Tästä NIP - ENCE pelin vihjeeseen!
ESL virallinen Twitch-kanava
Aika: 19:30
Kieli: Englanti

Aktiivisen keskustelun vihjeistä ja eSports-vedonlyönnistä sekä matsien liveseurannan, striimit ja erilaiset skabat löydät sivustomme sosiaalisen median kanavista:

Jaa:

lisää samankaltaisia