ESL Pro League: fnatic - Complexity
Kirjoittanut toimitus
CS:GO Vihje

B-lohkon toisen kierroksen viimeisenä otteluna ESL Pro League Season 11 Europen toisensa kohtaavat tappiolla pelinsä aloittaneet fnatic ja Complexity. Ruotsalainen fnatic kohtasi ensimmäisessä pelissä saksalaisen BIG:n, joka hieman yllättäen otti voiton altavastaajan positiosta lukemin 2-1. Samanlaisen kohtalon koki myös Complexity, joka hävisi venäläiselle forZelle tiukan kolmen kartan ottelun lukemin 2-1.

Lähtökohtaisesti luvassa on tasainen vääntö kahden huipputiimin välillä. HLTV:n ranking sijalla viisi oleva fnatic on pelannut kohtuullisesti, mutta ei vielä joukkueen täyttä potentiaalia olla saatu irti vuoden avausturnauksissa.
Selkeitä käynnistymisvaikeuksia nähtiin myös lohkon ensimmäisessä pelissä. Joukkueelle eniten frägejä poimi Freddy ”KRIMZ” Johansson. Ehdottomasti heikoimpana lenkkinä oli Jesper ”JW” Vecksell, joka varsinkin ensimmäisessä kartassa Inferno:ssa jäi statseihin 4-19.

Euroopan seuraavaksi supertiimiksi kaavailtu Complexity on tehnyt kovaa nousua kohti maailman kirkkainta kärkeä. Joulunkuun sijoitus HLTV:n rankingissa oli 67, mutta nyt joukkue on jo sijalla 17:sta. 2019 vuoden lopulta muistetaan myös, kun joukkueeseen huhuiltiin jopa Aleksi ”AleksiB” Virolaista.
Heidän ensimmäinen ottelu oli lievää ailahtelua, joka on tullut tutuksi online-matseista. Lan-tapahtumissa joukkue on usein ilmiliekeissä, mutta ilman yleisöä joukkueella on ollut pieniä vaikeuksia. Kolmannessa kartassa Complexity toki teki kohtalaisen hyvän comebackin jatkoajalle ollen pahimmillaan jo 10-3 tappiolla, mutta loppuun asti tankki ei tiimillä riittänyt.

Karttavalinnoissa lienee selkeä inhokki, mikä on Vertigo, tiimeillä on tästä kartasta erittäin vähän kokemusta viimeiseltä kolmelta kuukaudelta. Complexityn suosituimpia karttoja ovat olleet Dust2 ja Mirage, jotka ovat olleet joukkueelle suotuisia tilastojen valosta.
Samaiset kartat ovat olleet myös fnaticille suotuiset, näiden lisäksi heillä on pelit menneet kohtuullisen hyvin, niin Inferno ja Overpass -kartoissa. Joten eiköhän karttavalinnat noiden neljän kautta valikoidu.

Ottelun kohdevalikoinnissa luotamme molempien ottavan ainakin yhden kartan, joten yli 2.5 karttaa kertoimella 2.15 ★ ★ ★ ☆ ☆ on erittäin pelattava kohde! Kohteen voit pelata täältä.

Muun kohdetarjonnan voit katsoa tästä.

Ottelua voit seurata kello 23:00 ja halukkaat voivat seurata striimiä englanniksi ESL:n viralliselta Twitch-kanavalta.

Kuvalähde: ESL

Jaa:

lisää samankaltaisia

Ei Kommentteja

Kirjoita Kommentti