Kirjoittanut toimitus
CS:GO Vihje

Toisessa päivän päättävässä pelissä huippuvireessä oleva ranskalainen G2 haastaa pohjois-amerikkalaisen Liquidin. Kummatkin ovat varmistaneet paikkansa jo jatkopeleissä, mutta tämän pelin voittaja etenee suoraan välieriin ja häviäjä puolivälieriin.

Kummatkin tiimit ovat voittaneet tähän mennessä kummatkin pelinsä, kun avauskierroksella G2 teki selvää jälkeä australialaisesta 100 Thievesistä 2-0 häviten vain viisi kierrosta koko sarjan aikana (16-3, 16-2). Tämän jälkeen ranskalaiset haastoivat mousesportsin jolle oli hävinnyt edellisen kohtaamisen cs_summit 5:ssä. Tämä tulos ei kuitenkaan uusiutunut, kun G2 oli vahvempi lukemin 2-1 (13-16, 16-6, 16-7).

Liquid taas avasi turnauksensa 2-0 voitolla (19-16, 16-9) kazakstanilaisesta Virtus.prosta. Tulos oli hyvä paperilla, mutta Liquidin pelistä näki että aivan kaikki ei ollut kunnossa. Seuraavana vastaan asettui tämän hetkinen pohjois-amerikan kakkonen Evil Geniuses ja he pistivät Liquidin erittäin tiukille. Avauskartan perusteella olisi voinut luulla, että Liquid jyrää tämän sarjan, mutta toisessa kartassa Nukessa EG pisti kampoihin ja tasoitti sarjan ansaitusti. Liquid kuitenkin oli lopulta vahvempi ratkaisevassa Infernossa ja voitti sarjan 2-1 (16-7, 15-19, 16-10).

Ei ole selvää mikä Liquidin ongelma tällä hetkellä on, mutta peli ei ole kulkenut täysillä nyt parissa edellisessä turnauksessa. Tänään kuitenkin pelin pitää kulkea sillä G2 on tällä hetkellä vakuuttavassa 11 pelin voittoputkessa ja vauhti on vain kasvanut. Kaikki palapelin palat tuntuvat olevan paikallaan ja asiaa myös auttaa, että kukaan tiimistä ei alisuorita tällä hetkellä. Liquidilla on tietysti ratkaisijat tiimissä, mutta he eivät ole vielä täyteen vireeseen tässä turnauksessa päässeet.

Varmat kartat joita tänään ei nähdä ovat Overpass ja Train. Muuten kartat ovatkin tänään hyvin tasaisia, mutta G2 tulee valitsemana Nuken ja Dust2n välillä. Liquid taas oletettavasti ottaa Vertigon tai Miragen ja ratkaisijaksi jäisi aina yhtä ihana Inferno.

G2:n virettä ei vain voi kieltää tällä hetkellä ja vaikka pelistä on tulossa tasainen niin luotto ranskalaisiin on. Betway tarjoaa tähän 2.10 kertoimen ja sitä voit pelata tästä. ★ ★ ★ ★ ☆

Muut Betwayn tarjoamat pelivaihtoehdot näet tästä.

Peli alkaa 20:00 ja peliä pystyt seuraamaan livenä englanniksi ESL:n toiselta Twitch-kanavalta.

Kuvalähde: ESL

Jaa:

lisää samankaltaisia

Ei Kommentteja

Kirjoita Kommentti