Kirjoittanut Jesse Pyrhonen
CS:GO Uutinen
Vuosittainen IEM Katowice -turnaus on edennyt pudotuspeleihin. Ottelut pelataan tutulla formaatilla, jossa kaksi lohkoykköstä eteni suoraan välieriin, kun taas loput neljä pudotuspeleihin päässyttä joukkuetta ottelee ensin puolivälierissä.

Välierissä puolivälierien voittajia odottelee huikean turnauksen pelannut Team Spirit sekä kaikkien odotukset ylittänyt Liquid. Spiritiä vastaan välierissä asettuu Na’Vi – Gambit -ottelun voittaja, kun taas Liquid saa vastaansa Astralis – Virtus.pro -ottelun voittajan. Pelivihjeet perjantain ensimmäiseen puolivälierään löydät sivuiltamme!

Pudotuspeleihin siirryttäessä mielenkiintoista on etenkin nähdä, kuinka tähän asti selvinneet neljä CIS-joukkuetta pärjäävät. Maiden CS-skene on ollut hurjassa nousussa, sillä kun ennen puhuttiin ainoastaan Na’Vi:sta, on heidän rinnalleen noussut Spirit, Gambit, Virtus.pro ja lukemattomat muut nousevat joukkueet. Onko jopa mahdollista, että finaalissa nähtäisiin CIS-joukkueiden välinen taisto? Toisen puolen kaaviosta VP voi nimittäin selvitä finaaliin voittamalla Astraliksen ja Liquidin. Toisen puolen kaavio onkin täynnä CIS-joukkueita.

Turnauksessa on kuitenkin jo nähty, että Astralis ei ole voittamaton. Spirit voitti Astraliksen oman lohkonsa finaaliottelussa lukemin 2-1. Täten herääkin kysymys: Pitääkö Astraliksen huolestua?

Joukkue voitti turnauksessa Mousesportsin ja EG:n. Molemmat joukkueet ovat suurissa vaikeuksissa. Mousesports on juuri vaihtanut kaksi pelaajaansa, joista toinen oli joukkueen pitkäaikainen pelin sisäinen johtaja. EG taas on ollut todella huonossa vireessä joukkueen euroopan kiertueesta huolimatta, mutta joukkue kuitenkin paransi selvästi tähän turnaukseen voittamalla Gambitin lukemin 2-0.

Lunasta bonari uuteen 24Bettleen – pystyt kotiuttamaan jo kesken kierrätyksen! – MGA lisenssi – lunasta 100% bonari täältä

Astraliksen ei pidä huolestua. Joukkue pitää hallussaan edelleen maailman parhaan joukkueen titteliä, ja pitääkseen sen tämänkin turnauksen jälkeen, on joukkueen yksinkertaisesti voitettava. Puolivälierissä heidän on voitettava vahvasti pelannut VP, ja välierissä yhdysvaltalaisjoukkue Liquid. Finaalissa vastaan saattaa asettua Astraliksen paikkaa havitteleva Na’Vi, joka todellakin kruunaisi Katowicen loistavan turnauksen.

Puolivälierien mielenkiintoisin taisto nähdään kuitenkin perjantain ensimmäisessä ottelussa, jossa Na’Vi saa vastaansa Gambitin. Ottelussa kaksi Katowicen turnauksen parasta pelaajaa asettuvat vastakkain ja kilpailevat välieräpaikasta.

Oleksandr ”s1mple” Kostyliev on turnauksen paras pelaaja uskomattomalla 1,39 ratingillä. Missä tahansa toisessa turnauksessa s1mple olisi ylivoimaisesti turnauksen paras pelaaja, mutta tässä Katowicen turnauksessa hänellä on kuitenkin haastaja. Gambitin 19-vuotias Dmitry ”sh1ro” Sokolov on tykittänyt turnauksessa tilastoihin hurjan 1.34 ratingin, joka tekee hänestä turnauksen toiseksi parhaan pelaajan. Kysymys täten kuuluu: Pystyykö sh1ro haastamaan kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi tituleeratun s1mplen alkuvuoden suurimman turnauksen puolivälierissä?

Ottaen huomioon pelaajien kokemuksen ja tietäen s1mplen, on vastaus todennäköisesti kieltävä. On kuitenkin äärimmäisen piristävää nähdä sh1ron kaltaisen nuoren olevan niinkin lähellä s1mplen tasoa. Hänestä tulee varmasti suuri haastaja s1mplelle tulevina vuosina.

Katseet suunnataan siis perjantaina päivän ensimmäisen puolivälieräottelun pariin, joka alkaa klo: 16:00. Ottelun voi seurata suorana ESL:n Twitch-kanavalta.

Jaa:

lisää samankaltaisia