Esl Pro League: G2 - FaZe
Kirjoittanut toimitus
CS:GO Vihje

ESL Pro League jatkuu tänään jälleen C-lohkon peleillä. Toisensa tänään kohtaa ranskalainen G2 ja FaZe. Jälleen vastakkain on kaksi maailmankärki joukkuetta ja tänään nähtäneen loistavaa kynäriä kuten eilenkin. Lähtökohdat matsiin ovat erittäin mielenkiintoiset ja onkin syytä uskoa, että tämä matsin kanssa mennään kolmeen karttaan.

HLTV:n rankingin sijalle kolme hieman vaivihkaa kivunnut ranskalainen G2 aloitti pelinsä eilen kohdaten kiinalaisen TYLOOn. Ottelu venyi yllättäin jopa kolmanteen karttaan asti, jossa kuitenkin Kenny ”kennyS” Schrubin tähdittämä onnistui ottamaan odotetun voiton lukemin 2-1. Ranskalaisten voittoratio viimeiseltä kolmelta kuukaudelta on huima 90.9%.
Tiimi on hävinnyt tämän vuoden puolella vain yhden ottelun, joka oli IEM Katowicen finaalissa rankingkärjelle Natrus Vincerelle. Joukkueen paras pelaaja tilastollisesti on ollut tuttuun tapaan ”kennyS” jonka ratio on huikea 1,21. Huomioitavaa että samainen ranskalainen paineli eiliseen matsiin kammottavat 82 tappoa.

Euroopan huipputiimi FaZe on ehtinyt urakoimaan lohkovaiheessa jo kaksi peliä. Ensimmäisestä tuli rutiinivoitto TYLOO:ta vastaan, mutta eilisessä huippumatsissa Mousesportsia vastaan tuli niukka tappio kolmen kartan jälkeen 2-1. Matsi oli ennen kaikkea tosi viihdyttävä ja molemmat tiimit esittivät pitkin ottelua huippusuorituksia molempiinsuuntiin. Kolmannessa kartassa FaZe johti parhaimmilllaan jo 11-6, mutta niin vain Mousesports paineli loppujen lopuksi ohi.
Ottelun parhaimmista suorituksista vastasi tuttuun tapaan brasilialainen Marcelo ”coldzera” David, nimittäin tässäkin matsissa hän onnistui tekemään huikeita clutcheja. Joukkueen paras tilastollisesti oli kuitenkin tiimin pelin sisäinen johtaja Bosnia-Hertsegovinialainen Niko ”NiKo” Kovač, joka napsi 74 tappoa.

Karttavalinnat illan mittelöön lienevät selkeät. FaZe bännäävät ensimmäisenä Vertigon ja nappaavat Nuken, jossa ovat tällä hetkellä vielä voittamattomia kolmen kuukauden ajalta. Ranskalaiset valitsevat itselleen tässä tapauksessa Infernon ja poistavat sitten Overpassin. Kolmanneksi kartaksi joukkueet saavat Miragen tai Dust2:n.

Pelivihje tähän erittäin mielenkiintoiseen matsiin on G2 voitto GGBetin kertoimella 1.84. ★ ★ ★ ☆ ☆
GGBetin kertoimiin täältä ja voit samalla lunastaa 100% bonuksen 100€ asti koodilla “EVEDOT100”. Tarjous koskee uusia asiakkaita.

G2 – FaZe matsi käynnistyy tänään kello 19:00 ja halukkaat voivat seurata peliä englanniksi ESL:n viralliselta Twitch-kanavalta.

Kuvalähde: ESL

Aktiivinen keskustelu vihjeistä ja esports-vedonlyönnistä. Otteluiden liveseuranta, striimit ja skabat, löytyy sivustomme sosiaalisen median kanavista.

Telegram-ryhmään pääset tästä 
Facebook-ryhmään pääset tästä

LUE MYÖS: ESPORTS ON VALLOITTAMASSA VEDONLYÖNTIMARKKINAT!

Jaa:

lisää samankaltaisia

Ei Kommentteja

Kirjoita Kommentti