Esl Pro League: Liquid - 100 Thieves
Kirjoittanut Niklas Sallinen
CS:GO Vihje

Päivän ainokainen Pohjois-amerikan kamppailu pelataan pohjois-amerikkalaisen Liquidin ja australialaisen 100 Thievesin välillä. Aussit lepäilevät tällä hetkellä lohkon ykkösenä 6 pinnalla, kun Liquid on toisena 3:lla.

Liquid koki eilen kovia Swole Patrollin käsittelyssä. Liquidin otteet ovat jo pitkään olleet kyseenalaistettavia, mutta nyt viimeistään pitää alkaa miettiä minkä pitää muuttua. Pelaajilta tuntuu puuttuvan itseluottamus täysin ja vastustajat hyödyntävät tätä mieluusti. Jake ”Stewie2k” Yip ja Russel ”Twistzz” Van Dulken ovat vain varjoja entisestä ja pelin ratkaiseminen jää täysin muun tiimin harteille. Tämä ei anna tiimille paljon mahdollisuuksia ketään vastaan ja eilinen tulos vaikuttaa varmasti tämänkin päivän peliin.

100 Thieves on aloittanut turnauksen kahdella voitolla, mutta pelintaso on ollut hyvin kyseenalaistettavaa. Varsinkin omassa karttavalinnassa on ollut viime peleissä isoja ongelmia ja Inferno on osoittautunut hankalaksi vaikka tiimi sitä tykkääkin pelata. Liquid on tällä hetkellä hyvin heikolla pelipäällä ja vahva aloitus voi olla ratkaisija 100 Thievesille tänään. Tiimin ykköstykki Justin ”jks” on ollut yksilönä viime peleissä aivan tulessa ja ei olisi mitään syytä miksi hidastumisen merkkejä näkyisi tänään.

100 Thieves ei Overpassia pelaa ja Liquid on vältellyt Trainia. Liquidilta oletan valintana Miragea ja 100 Thievesiltä Nukea. Vertigo on todennäköisin ratkaisija, jos 100 Thieves ei ole hölmö ja laita liikaa uskoa heikkoon Infernoonsa.

Ennen eilisiä pelejä olivat voimasuhteet tasaiset tähän kamppailuun, mutta Swole tuloksen jälkeen on pakko nojata 100 Thievesin suuntaan. Tiimistä ei kukaan tällä hetkellä ”kynnä” niinkuin Liquidin tavallinen tehoduo Stewie2k ja Twistzz. Ennalta mainittu vahva aloitus on 100 Thievesin tie tämän pelin voittoon ja kunhan eivät valitse karttaansa huonosti niin ovat tässä pelissä kertoimien vastaisesti pienehko suosikki.

Tänään pelataan siis 100 Thievesiä ja GGBet tarjoilee tähän kertoimen 2.33. Sitä voit pelata tästä. ★ ★ ☆ ☆ ☆

GGBetin kertoimiin täältä ja voit samalla lunastaa 100% bonuksen 100€ asti koodilla “EVEDOT100”. Tarjous koskee uusia asiakkaita.

Matsi käynnistyy tänään kello 23:00 ja halukkaat voivat seurata peliä englanniksi ESL:n viralliselta Twitch-kanavalta.

Kuvalähde: ESL

Aktiivinen keskustelu vihjeistä ja esports-vedonlyönnistä. Otteluiden liveseuranta, striimit ja skabat, löytyy sivustomme sosiaalisen median kanavista.

Telegram-ryhmään pääset tästä 
Facebook-ryhmään pääset tästä

LUE MYÖS: ESPORTS ON VALLOITTAMASSA VEDONLYÖNTIMARKKINAT!

Jaa:

lisää samankaltaisia

Ei Kommentteja

Kirjoita Kommentti