FLASHPOINT 1: HAVU - MAD Lions
Kirjoittanut toimitus
CS:GO Vihje

Flashpoint 1: HAVU – Mad Lions tänään Suomen aikaa kello 18:00.

A-lohkon ensimmäisen vaiheen finaali on suomalaisvärein katsottuna mielenkiintoinen, kun suomalainen HAVU kohtaa tanskalaisen Mad Lionsin. Joukkueet kohtasivat 11 päivää sitten edellisen kerran lohkon ensimmäisessä pelissä. Tällöin voittajaksi selviytyi altavastaajana matsiin lähtenyt HAVU numeroin 2-1.
Mad Lions pelasi eilen A-lohkon finaalipaikasta Otto ”ottoNd” Sihvon c0ntactia vastaan. Mad Lions otti vakuuttavan voiton eurooppalaisjoukkueesta suoraan lukemin 2-0.

HLTV:n ranking sijalla 30 oleva HAVU on pelannut erittäin hyvää ”kynäriä” alkuvuoden aikana. Suomalaisten matka flashpointin ykkösvaiheeseen oli hieman erikoinen, nimittäin HAVU hävisi turnauksen karsintojen finaalissa BIG:lle. Saksalaiset kuitenkin jättivät flashpointin väliin johtuen koronaviruksen aiheuttamista matkustusvaikeuksista.
Eetu ”SaW” Sahan johtama joukkio päätti kuitenkin käyttää huippumahdollisuuden hyväkseen ja sen on nyt maksamassa itseään isosti takaisin. Mad Lions voiton lisäksi joukkueella on alla voitto myös c0ntactista sekin tuli lukemin 2-1. Suomalaisten kärkipelaajana tällä hetkellä toimii Lasse ”ZOREE” Uronen, joka pelaa 1.20 ratingilla. ”Liekki-Lasse” on hoitanut omaa tonttiaan erittäin hyvin ja onkin avainasemassa myös tämänpäivän ottelussa.

Viisitoista pykälää korkeammalla oleva Mad Lions oli ensimmäisessä ottelussa vielä hieman kohmeessa. Matsi c0ntactia vastaan oli jo tuttua ja tehokasta pelaamista tanskalaisporukalta. Juuttien parhaimmistoa on ehdottomasti ollut Rasmus ”sjuush” Beck ja varsinkin viime matsissa vakuuttavat 46 tappoa tilastoihin kerännyt Frederik ”acoR” Gyldstrand. Tanskalaiset tulevat varmasti tämänpäiväiseen otteluun nälkäisinä ja tahtovat revanssin suomalaisista.

Päivän karttavalinnoissa ei liene epäselvyyttä inhokista. Inferno karttana ei ole kummankaan mieleen, HAVU ei ole siellä kertaakaan voittanut kolmeen kuukauteen ja tanskalaiset eivät kertaakaan ole sitä samaan aikaväliin pelannut. Viime matsissa valinnat menivät siten, että suomalaiset valitsivat Nuken ja ”vihaiset leijonat” ottivat Miragen kolmanneksi kartaksi jäi junamaa eli Train.
En yhtään ihmettelisi vaikka tänään mentäisiin samoilla valinnoilla, sillä kumpikaan ei varsinaisesti jäänyt toisen jalkoihin vaan kaikki kolme karttaa olivat tiukkaa vääntöä.

Matsin pelivalinnaksi lähdemme hakemaan suomalaisten voittoa, sillä varmasti katsoivat tanskalaisten eilisen pelin ja ovat sieltä tehneet tarvittavat havainnoit. Kerroin HAVU:n voitolle on 2.14 ja kohteen voit pelata täältä. ★ ★ ★ ★ ☆

Muun pelitarjonnan löydät täältä.

Flashpoint 1: HAVU vs Mad Lions matsia voit seurata kello 18:00 lähtien ja halukkaat voivat seurata striimiä englanniksi Flashpointin viralliselta Twitch-kanavalta.

Kuvalähde: unikrn

Aktiivinen keskustelu vihjeistä ja esports-vedonlyönnistä. Otteluiden liveseuranta, striimit ja skabat, löytyy sivustomme sosiaalisen median kanavista.

Telegram-ryhmään pääset tästä 
Facebook-ryhmään pääset tästä

LUE MYÖS: ESPORTS ON VALLOITTAMASSA VEDONLYÖNTIMARKKINAT!

Jaa:

lisää samankaltaisia

Ei Kommentteja

Kirjoita Kommentti